Detailed review by juho
Hotelli Holiday Inn Edinburgh City West sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta. Paikalle pääsee keskustasta näppärästi bussilla ja lentokentältä esimerkiksi taksilla reilulla kymmenellä punnalla. Hotelli on erittäin siistin oloinen eikä puhtaudesta voi antaa mitään moitteita. Henkilökunta on niin ikään palvelualtista ja ystävällistä - ainoa ongelma on skottilainen englanti, josta on ajoittain puoli mahdotonta saada selvää.
Olimme varanneet huoneen tarjoushinnalla, joka oli verrattain edullinen kaupungin yleiseen hintatasoon nähden. Varausvahvistuksessa ei sinänsä mainittu aamiaisesta mitään, joten tuli erittäin suurena yllätyksenä, että se ei kuulunutkaan hotellihuoneen hintaan. Varaus tehtiin hotellin omien sivujen kautta, joten olisi voinut olettaa, että vahvistuksessa ilmoitetaan selkeästi, ettei aamiainen kuulu hintaan. Vastaanotosta myytiin kuitenkin ystävällisesti aamaisvoucheri, jossa luki selvästi FAMILY BREAKFAST hintaan 9,5 puntaa. Oletimme näin ollen, että hinta sisältäisi aamiaisen kahdelle hengelle. No eipä sisältänyt. Check-outissa seurasikin vähemmän mukava yllätys kun hotelli laskutti aamiaisista tuplasti luultua enemmän.
Hotellista jäi näin ollen muuten hiukan ikävä maku suuhun aamiaisepisodin takia - muuten hotellissa kaikki toimi erinomaisesti, joskin äänieristys käytävän suuntaan olisi voinut olla parempikin..
Edinburgh City West5